Vantaa
305-1040m2 jaettavissa olevaa toimistotilaa
Siistiä toimistotilaa löytyy kahdesta eri kerroksesta yhteensä 1039,5 neliömetriä. Näissä tiloissa ei ole kovin paljoa kantavia seiniä, joten tilat on helppo uudelleenjärjestellä tarpeidenne mukaisiksi. Tiloja voidaan muuttaa niin avokonttoriksi kuin erillistiloiksi. Toimitilat ovat alkuperäiskunnossa, mutta pintoja voidaan uusia. Molemmissa toimistokerroksissa sijaitsevat saunalliset sosiaalitilat. Pavintie 3-7 kiinteistö on valmistunut kahdessa vaiheessa, ensimmäinen osa vuonna 1989 ja toinen osa vuonna 2005. Kiinteistö sijaitsee Lahden moottoritien, 4- tien varressa Itä-Hakkilassa. Kiinteistöltä on hyvät kulkuyhteydet sekä Kehä I:lle että Kehä III:lle. Pavintielle on helppoa tulla myös raskaalla kalustolla sekä julkisilla liikennevälineillä.Kiinteistössä on kolme varastorakennusta, joiden pohjat ovat selkeät- ja siten mutkattomia käyttää. Toimistorakennus sijaitsee hallien 5 A ja 5 B välissä, joka on helppo hyödyntää ko. hallien käytössä. Toimistorakennuksesta on kulku sisäkautta halleihin 5AB sekä lämpimään pysäköintihalliin (Halli 5B:n p-kerroksessa). Kiinteistössä on avarat pihat, jotka helpottavat rakennusten käyttöä. Kiinteistöyhtiöön kuuluu tilava lämmin pysäköintihalli, josta on vuokrattavissa parkkipaikat yritysten käyttöön. Pihankäyttösuunnitelman mukaiset p-paikat (ulkona) on käytettävissä. Halli 5 B:n pohjakerroksesta on mahdollisuus vuokrata pysäköintipaikkoja lämpimästä sisähallista. Croisette on uusi ja innovatiivinen toimitilojen välitysyritys Suomessa. Meillä on vahva halu auttaa teitä löytämään paras toimitilaratkaisu mahdollisimman vaivattomasti. Huomaathan, että kaikki vapaat ja vapautuvat tilat ovat kauttamme saatavilla. Osa tiloista on hiljaisessa markkinoinnissa, mutta ottamalla meihin yhteyttä saat nekin tietoosi. Palvelumme on tilanhakijoille täysin maksutonta.
1 040 ㎡
Office
Heti vapaa
Ei lain edellyttämää energiatodistusta

Kiinteistöltä on hyvät kulkuyhteydet sekä Kehä I:lle että Kehä III:lle. Lentoasemalle on 7 km matka.
Alueella sijaitse lounasravintola, ja lähietäisyydeltä löytyy päivittäistavarakauppa.
Pavintielle on helppoa tulla myös raskaalla kalustolla sekä julkisilla liikennevälineillä.
Senior Leasing Manager, Finland
sami.viitala@croisette.fi
0400 149 302
Do you already know what you are looking for? Do you want advice? Fill in the form below and we will contact you!